Henri Manninen FM-kummiksi

Maratoonari Henri Manninen toimii Finlandia Marathonin kummiurheilijana myös vuonna 2017. Manninen pyrkii omalla panoksellaan ja tunnettuudellaan edistämään FM:n tavoitteita. Manninen on myös mukana FM:n asiakas- ja markkinointitilaisuuksissa Jyväskylässä ja muilla paikkakunnilla käytävissä juoksutapahtumissa.

Manninen on saavuttanut Kalevan kisoista 10 000 metrin juoksussa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuosina 2008 ja 2012. 5 000 metrillä hän on saanut pronssia vuonna 2010. Hänellä on pronssia myös 3 000 metriltä sisäratojen Suomen-mestaruuskilpailuista 2010. Lisäksi Mannisella on SM-mitaleita viestijuoksusta, maastojuoksusta ja puolimaratonilta. Hänellä on myös maaotteluedustuksia.
Syyskuussa 2014 Manninen alitti Pekingin MM-kisojen maratonin kisarajan Berliinin maratonilla. Hän juoksi ennätyksensä 2.16.43, Hän oli Pekingissä 35:s ajalla 2.30.22.

Finlandia Marathonin nettisivuilla ja Facebookissa tullaan näkemään Mannisen asintuntevia kommentteja ja kirjoituksia koskien mm. myös hänelle itselleen tuttua ylirasitustilaa.

 

Henri Manninen ja FM:n toinen pääsihteeri Jouni Vatanen allekirjoittamassa sopimusta

Jaa tämä:

Yhteistyössä

    Liity postituslistallemme!

    Lähetämme sinulle ajankohtaista infoa tapahtumasta.