Finlandia Marathonin järjestäjien tiedote koskien Rantaraitin uudistamistyötä
18 maaliskuun, 2024
Jyväskylän Rantaraittia levennetään välillä Heikinkatu – Rauhalahti. Rantaraitti on suljettuna rakentamisen aikana.
Työmaan aloittamista viivästytti vesilain mukaisen lupapäätöksen viivästyminen. Jyväskylän kaupunki on saanut Rantaraitin uudistamiseen Traficomilta kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta valtionavustusta, joka tulee käyttää 30. syyskuuta 2024 mennessä.
Työmaasta vastaava Jyväskylän kaupungin rakennepalvelut ja Finlandia Marathonin järjestäjät ovat hyvässä yhteistyössä keskustelleet ratkaisusta, kuinka Rantaraitin uudistamistyö ei vaikuttaisi 14.9. juostavan Finlandia Marathon puolimaratonin ja maratonin reittiin. Jyväskylän kaupungin rakennepalvelujen tavoite on, että syyskuun puolessa välissä työmaa on siinä vaiheessa, että Rantaraitti on uudistettavalta osuudelta jyrätty tasaiseksi ja kovaksi, että se ei juurikaan eroa kestopäällysteestä.
Jyväskylän kaupungin rakennepalvelut ja Finlandia Marathonin järjestäjät tarkastelevat säännöllisin väliajoin työmaan etenemistä. Seurannan perusteella Finlandia Marathonin järjestäjät tekevät tarvittavat päätökset ja tiedottavat, jos työmaa tulisi vaikuttamaan Finlandia Marathonin reittiin.
Finlandia Marathonin järjestäjät kiittävät jo tässä vaiheessa Jyväskylän kaupungin rakennepalveluja hyvästä yhteistyöstä ja siitä, että Rantaraittia koko ajan kehitetään ja parannetaan. Onhan kysymyksessä yksi kaupungin käytetyimmistä liikuntapaikoista.
Lisätietoja:
Finlandia Marathonin järjestäjät
Pääsihteerit
Keski-Suomen Liikunta Jouni Vatanen, puh. 050 552 4997 jouni.vatanen@kesli.fi
Jyväskylän Kenttäurheilijat Markku Koistinen, puh. 040 706 9195 markku.koistinen@jku.fi
Jyväskylän kaupungin rakennepalvelut
Rakennuttajainsinööri Erja Mutanen, puh 050 311 8481 erja.mutanen@jyvaskyla.fi