Finlandiaviesti 3/2026

Hintaporras vaihtuu 29.8. – ilmoittaudu edullisemmin nyt

Finlandia Marathon juostaan Jyväskylässä 11.–12.9.2026. Ilmoittaudu viimeistään 28.8. ja varmista paikkasi edullisemmalla hinnalla.

👟 Perjantaina juostaan Finlandia Vitonen, Valon Kymppi, Finlandiaviesti, Nuorten Maraton ja uMove Fun Run.

👟 Lauantaina vuorossa ovat puolestaan Puolimaraton ja Maraton.

🥇Lisäksi Finlandia Marathonilla juostaan sekä SULin ja SAULin SM-maratonit.

Luvassa on siis upeaa tunnelmaa ja juoksun iloa Jyväskylän Rantaraitilla.

Ilmoittaudu mukaan! 💙

 

Aikakoneen Sani mukana Finlandia Marathonilla

Lauantain tapahtumatunnelman käynnistää Aikakone-yhtyeen solistina sekä soolourastaan tunnettu Sani.

Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa Neiti Groove, Keltainen, Alla vaahterapuun, Odota ja Tuhat yötä. Sani on esiintynyt myös lukuisissa musikaaleissa ja teattereissa sekä ollut mukana Vain elämää-, Farmi- ja Petolliset-ohjelmissa.

Tule ajoissa paikalle nauttimaan musiikista ja virittäytymään kisapäivään!

Uudistettu osallistujamitali

Tammikuussa pyysimme sosiaalisen median kanavissamme ideoita uuden osallistujamitalin suunnitteluun. Saimme runsaasti hienoja ehdotuksia – lämmin kiitos kaikille ideansa lähettäneille!

Toteutukseen valikoitui ehdotus, jossa Finlandia Marathonin tunnuksesta oli suunniteltu kaulassa kannettava riipus.

Kehitimme ideaa yhdessä mitalitoimittajamme kanssa, ja lopputuloksena syntyi muisto, jota voi kantaa ylpeydellä vielä vuosien päästä.

Tavoiteaikajuoksijaksi maratonille?

Haemme tavoiteaikajuoksijoita eli jäniksiä täysmaratonin loppuaikoihin 3.30, 4.00 ja 4.30.

Jos pystyt juoksemaan jonkin tavoiteajoista varmasti ja tasaisella vauhdilla, ilmoittaudu mukaan.

Jäniksenä autat muita saavuttamaan tavoitteensa ja koet tapahtuman uudessa roolissa! Ilmoittaudu mukaan!

Näin valmistaudut kisapäivään

Kestävyysjuoksija, fysioterapeutti ja liikuntatieteiden maisteri Katri Niemistö jakaa vinkkinsä onnistuneeseen kisapäivään. ❤

Kevennä harjoittelua tapahtumaviikolla. Tee kuitenkin lyhyitä ja kevyitä juoksu- tai kävelylenkkejä, jotta olo on kisapäivänä virkeä ja kepeä.

Aloita maratontankkaus muutama päivä ennen tapahtumaa. Syö hiilihydraatteja hieman tavallista enemmän. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi pasta, riisi, leipä ja mehu sekä tankkaus- tai urheilujuomat. Käytä vain itsellesi tuttuja ruokia ja juomia.

Valmistaudu kisapäivään etukäteen. Syö maratonia edeltävänä päivänä normaalisti, jotta vältyt ähkyltä kisapäivänä. Lyhyemmille matkoille, kuten viidelle tai kymmenelle kilometrille, ei tarvita erillistä tankkausta.

Hae kilpailunumero mahdollisimman aikasin. Laita myös juoksuvaatteet ja muut tarvittavat varusteet valmiiksi hyvissä ajoin. Näin voit keskittyä tapahtumapäivänä tulevan juoksun fiilistelyyn ja ottamaan mahdollisimman rennosti.

Taasko radalla Club, juoksuyhteisö kaikille

Taasko radalla Club eli TRC syntyi halusta rakentaa yhteisö, johon jokainen on tervetullut.

Yhdistämme yhteisöllisyyden ja liikunnan matalalla kynnyksellä, lenkkeilemällä yhdessä!TRC järjestää joka tiistai maksuttomia yhteislenkkejä Jyväskylässä ja Helsingissä, ja toiminta laajenee tulevaisuudessa myös muille paikkakunnille.

Tavoitteemme on kasvaa Suomen suurimmaksi juoksuyhteisöksi.Lähde mukaan ja löydä juoksun ilo yhdessä muiden kanssa! Lue lisää.

Juokse paremmin – me autamme sinua pysymään liikkeessä!

Vaajakosken Kuntohoito Oy – jo 50 vuotta juoksijan fysioterapiakumppani

Kipu ei kuulu juoksuun. Olipa tavoitteesi Finlandia Marathonilla oma ennätys tai onnistunut maaliintulo, autamme sinua liikkumaan tehokkaammin ja kivuttomammin.

Urheilufysioterapian vahva osaaminen – tutkimme, hoidamme ja kuntoutamme juoksijoiden yleisimmät rasitusvammat. 🏃

Lisäksi tarjoamme:
Stecco®-faskiamanipulaatiota
Shockwave-hoitoa jänne- ja kantapäävaivoihin
LPG-hoitoa palautumisen tueksi
Yksilöllisiä tukipohjallisia askelluksen ja kuormituksen optimointiin
Ammattitaitoista jalkahoitoa

Autamme muun muassa kantakalvon, akillesjänteen, polven, lonkan ja selän vaivoissa sekä rasitusvammojen ennaltaehkäisyssä.
Juokse enemmän. Juokse paremmin. Juokse kivuttomammin.

📍 Savonmäentie 15, 40800 Vaajakoski
📞 014 263 460

Tutkittua osaamista – yksilöllistä hoitoa – parempaa liikkumista.

Jaa tämä:

    Liity postituslistallemme!

    Lähetämme sinulle ajankohtaista infoa tapahtumasta.