Julkaistu kirjoittanut & kategoriassa Ajankohtaista.

Aiemmin on ilmoitettu, että Finlandia Marathonille voi ilmoittautua edullisimpaan hintaan sunnuntaihin 31.5. saakka. Finlandia Marathonin järjestäjät ovat päättäneet siirtää maksuporrastuksen perjantaille 31.7.

Valtioneuvoston voimassa olevan päätöksen mukaisesti Suomessa on yli 500 henkilön yleisötapahtumat kielletty 31.7. saakka. Viranomaiset tekevät päätökset 31.7. jälkeen järjestettävistä yli 500 henkilön yleisötapahtumista, kun saadaan lisätietoa tautitilanteen etenemisestä Suomessa.

Haluamme, että ilmoittautumisen ja maksusuorituksen voi tehdä silloin kun tapahtuman järjestämiseen liittyviä epävarmuustekijöitä on nykyistä vähemmän.

Finlandia Marathonin järjestelyitä jatketaan ajatuksella, että syksyllä juostaan ja tapahtuma toimii yhtenä merkkinä siitä, että maassa palataan normaalioloihin. Samanaikaisesti seuraamme viranomaisten päätöksiä ja toimimme niiden antaman tiedon mukaisesti.

Toivotamme kaikki tervetulleeksi Finlandia Marathonille 18.-19.9.2020 sekä kannustamme jatkamaan aktiivista liikkumista ja kuntoilua, mikä on ilahduttavalla näkynyt kuntoradoilla ja kevyen liikenteen väylillä kevään aikana!

Finlandia Marathonin järjestäjät!